28.1.2015

Joensuu-postaus



Jo pitkän aikaa olen suunnitellut tekeväni Joensuu-postausta, ja vihdoin sen päätin toteuttaa. Vaikka Joensuu ei mikään hirveän iso kaupunki olekkaan, on tässä kaupungissa myös kuitenkin sen verran kuvattavaa että en millään voisi kuvata kaikkea sitä mitä haluaisin. Niinpä, kaikki kuvat jotka tässä postauksessa esiintyvät on otettu google kuvahausta. Esimakua saatte muutamasta yläilmoista otetuista kaupunki kuvista.



Molemmat näistä kuvista on otettu kaupungin halki virtaavasta suuresta joesta. Ylempi kuva on Joensuun kanava, ja kesäsin voi tuolla nähdä aika paljon laivoja/veneitä. Alemmassa kuvassa voi nähdä tuon ison laivan joka toimii kesäsin siis kesäterassina. Kesäterassilaivoja on kaksi kappaletta, ja molemmat yleensä todella täynnä. 




Joensuun ydinkeskustasta oli tosi vaikeaa löytää mitään hirveen hyvää kuvaa, joten nää kaksi kuva antaa jotain kuvaa keskustasta. Alempi kuva on otettu ydinkeskustasta, mutta Sokokset, kauppakeskukset, muut kaupat, elokuvateatterit ym jää tän kuvan toiselle puolelle. Ylemmässä kuvassa keskellä on Joensuun tori, jossa on silloin tällöin markkinoita. Kesällä torilla on aika paljon kaikenlaista.




Seuraavaks mun kolme suosikkiravintolaa tässä kaupungissa. ( okei, Amarillo on mun suosikkiravintola, mutta ettei kaikki nyt luulis tätä ihan säälittäväks kaupungiks, halusin laittaa myös muutaman muun ravintolan.) Kaupunkimme pursuaa toki myös muita ravintoloita, pizzerioita ja kaljabaareja, mutta kun nää sijaitsee ydinkeskustassa, on näillä myös varmasti kaikista eniten myös kävijöitä. Amarillon pääovet on nykysin toisella puolella taloa, mutta samalla sijainnilla vieläkin :) 



Tää alue joka on Pielisjoen toisella puolella, on koko kaupungin kalleinta asuinaluetta. Alemmasta kuvasta jää kylläkin vielä yli puolet taloista pois, mutta niin. Mun mielestä tää on myös koko kaupungin hienointa asuinaluetta, mutta hienous, modernisuus, joki ja kaupunki ihan vieressä näkyy näiden asuntojen hinnassa. Naurettiin kerran isän kanssa kun kateltiin Tähtitornin ( ylempi kuva, ja korkein kerrostalo) asuntojen hintoja, niin ne pyöri siellä 350 000- 500 000€. Hullua.

- Toki tässä kaupungissa on muutakin nähtävää, mutta tässä teille kaikille nyt jotain esimakua Joensuusta. Ja tosiaankin, oon tapellu nyt taas puhelimen ja sähköpostin kanssa todella pitkään, ja ei vieläkään tuota tulosta joten katellaan jos sähköposti nyt Perjantaina vaikka haluis tehdä mun kanssa yhteistyötä :)

♥-kiia

17.1.2015

Blogit joita luen

Luen muutamia blogeja, ja halusin jakaa ne tänne jos joku muukin niitä innostuisi lukemaan :)

DJ.Nina Cristal
> Tykkään tästä blogista, sillä blogin pitäjä kertoo avoimesti omista asioistaan, jakaa arjen juttuja blogiinsa ja muutenkin kirjotustyyli ja jutut on vain sen verran kiinnostavia, että oon ajautunut lukemaan tätä blogia. Ninahan on siis Viidakon Tähtösistä tuttu :)

Elämää Venlan silmin
> Tätä blogia oon seurannut tosi monta vuotta, ja tässä välissä blogi on ollut 3 eri osotteessa ja vielä sitä seuraan. Rakastan Venlan kirjottamia juttuja,kuvia ja mielipiteitä. Tää on vähän niinkun mun motivaatio blogi ja sellanen jota tykkään lukea erityisen mielelläni.

Sara Parikka
> Tätä blogia oon nyt lukenut sen aikaa, kun se on netissä ollut eli tää on melkein uusin mun lukemista blogeista. Tykkään kuitenkin lukea tätä erityisen paljon, sillä Sara päivittää jokapäivä joka on vaan mulle hyvä juttu, sillä oon aina tosi vihanen kun kukaan ei koskaan päivitä blogiaan. Tykkään myös tän blogin kuvista ja aiheista.

Katri Sorsa
> Tätä blogia oon myös jonkun aikaa seurannut, ja tääkin blogi on vaihtanut osoitettaan 2 kertaa (ainakin), siitä asti olen tätä blogia seuraillut. Katri kirjoittaa mielipiteensä aika lailla suoraan, asioita kaunistelematta. Joskus tulee paljon asiaa, joskus hieman vähemmän. Katri Sorsa on myös Viidakon Tähtösistä tuttu :)

Once and for real
> Tätä blogia suorastaan rakastan! Kuvat on ihania ja aiheet vielä mukavempia lukea! Tää blogi ei oo mulle hirveen vanha, muttei uusikaan tuttavuus eli jonkun aikaa on jo tullut tätäkin luettua. Tää blogi on ehdottomasti yksi mun suosikkiblogeista! :)

Mary
> Tää on yksi uusimmista blogeista, joita alottelin lukemaan ehkä kaksi viikkoa sitten. En oo lukenu kun vaan muutamia postauksia, mutta blogi on osoittautunut kyllä mulle tosi mukavaksi ja mielenkiintoiseksi lukea.

Fortify
> Tää on myös niitä uusimpia blogeja, joita olen bongannut. Tän blogin suhteen en vielä ihan kokonaan ole päättänyt, tuleeko musta aktiivinen lukija sillä aiheet ei vielä ole muhun iskenyt. Tykkään kuitenkin tämän(kin) blogin kirjoittajan kuvista ja kirjoitustyylistä. Kunhan vielä aiheet osuis kohdalle :)

Elli amandaily
> Tää on viimenen uusin blogi, jonka oon löytänyt. Tän blogin aiheet on ollu mun mielestä tosi mukavia, ja kuvat tosi hyviä kanssa! Ainut mikä mua ärsyttää tosi paljon, on että tätä blogia päivitellään aika hitaasti.

Sweet Little Paradise
> Tää on myös mun yks lemppariblogeista, vaikka tätäkin päivitellään todella harvoin. Tässä spessu juttu on se, että blogin pitäjä asuu Ranskassa, joten tulee joskus muunkinlaisia kuvia ja juttuja, kun Suomen asioita.

My Lifestyle
> Tää on mun kaverin, Roosan pitämä blogi. Tätäkin blogia luekselen, mutta oon lueskellu eri nimillä ja osoitteilla pitkän aikaa. Jutut on kuitenkin olleet aina samoja, joten mua osotteen,-ja nimenmuutokset ei niin paljoa ole edes häirinnyt :)

Niko Saarinen
> Tämä on ehdottomasti myös mun suosikkiblogaaja! Nikon päivitystahti on kyllä hidastunut aika hiton paljon, verrattuna edellisen blogin päivitystahtiin, mutta olen silti uskollinen blogille ja Nikolle, joten oon vaan kärvistellyt tämän asian kanssa. Tykkään Nikon päivityksistä ja jutuista! :) Oon myös tämän blogin pitkäaikainen lukija.

Ilonaanniina
> Tätä blogia on myös tullut seurattua jo jonkin aikaa. Musta on mukava lukea myös bloggaajan juttuja, jonka kanssa asun samassa kaupungissa. Ilonan aiheet on musta tosi kivoja, ja kuvat hyviä! :)  Jotenkin kaikki aiheet on aina vaan osunut naulankantaan!

- tässäpä on kaikki blogit mitä lueskelen.

♥-kiia

13.1.2015

Normal day


 Jotenkin on taas vaan ollut hirveän vaikeeta kirjautua sisään, ja kirjoitella jotain. Tälläkertaa ajattelin kuitenkin vaan ottaa kuvat netistä, ja selittää lyhyesti mitä olen kuluneen viikon aikana tehnyt.
Mun elämässä ei taas sinänsä ole tapahtunut mitään uutta, tai mielenkiintoista mistä nyt erikseen mainita, paitsi että mua on ruvennu nukuttamaan kahta enemmän ja kovemmin. heh :D
Kouluviikkokin on startannut, ja jotenkin vaan taas on tuntunut, että koko lomaa ei olekkaan ollut!


 Mulla oli eilen ( Maanantaina) ensimmäinen rippikoulutapaaminen oman ryhmäni kanssa. En jännittänyt sitä yhtään, mutta paikan päällä iski pikkujännitys sitten tietenkin. Konfirmaationi sattuu siis juhannukselle, joten saan juhannukset ja riparit juhlittua samalla c:
Muuten oon vaan viettänyt aikaani aikalailla harjoituksissa ja kavereiden kanssa ( läksyt tietenkin myös luetaan tähän mukaan.) Mulla oli vasta toiset harjoitukset tältä vuodelta tänään, mutta taidot ei olleet onneks ruosteessa loman jäljiltä. Voima vaan tuntui ylivoimaisen raskaalta..

Kuvat: weheart it
 

Tänään kerkesin sitten vielä olla ( koulupäiväni takia, joka päättyi kello 12.00) Nooran ja Aino-Marian kanssa ennen harkkoja, ihan mukavasti :) Mulla alko hirvee päänsärky harkoissa, ja sitä jatku koko harkkojen ajan tänne asti, kun sitten viimein sain lääkettä ja fiilis oli paljon parempi, sillä kokoajan ei tarvinnu potea pääkipuja. Nyt mie kuitenkin lähen kohta kattomaan Beckin ( nelonen, 22.00) ja sen jälkeen pehkuihin uutta päivää varten.
 
- kiia


5.1.2015

Alennusmyynnnit

Tänään 3,5 tunnin shoppailureissun jälkeen mukaan tarttui....




 Sokoselta, S-etuna saatavat hiusväripakkaukset (8.90€ kpl). Ostimpa nyt kaksi purkkia kerralla, että varmasti riittää koko pään värjäämiseen.


 Cubuksesta ostettu neuletakki (19.90€- ei ollut alessa) jota itseasiassa oon aika pitkään ettinyt, ja nyt tuli se oikea vastaan ♥ Itseasiassa löysin tämän neuletakin myöhemmin, kun olin ensin harmitellut miten meidän H&M ei ollut yhtä 9.99€ neuletakkia, jonka olisin kovasti halunnut.



Onlysta loppuunmyyntien takia sain tasan 10€ farkut. Oon ostanu nyt muutamia farkkuja Onlysta, ja totenut ne erittäin halvaksi ja hyväkestoisiksi, mutta nyt en tiedä, mistä jatkossa farkkuni ostan kun meidän Only lopettaa.

// tällästä tänään,

♥-kiia

4.1.2015

Lazy Sunday

Uskomatonta, että nyt on kulunut jo oikeesti kaksi viikkoa siitä, kun alotin joululoman. Loma meni uskomattoman nopeasti ( jopa liiankin), ja Keskiviikkona odottas jo kouluun paluu. Oon niin tottunu tähän rauhalliseen ja rentoutuneen elämän kertaan, että en haluaisi edes ajatella normaaliin arkeen palamista. Tää pitkä loma on ollu mulle unelmaa, ja nyt pitäisi jo parin päivän päästä tottua pitkiin päiviin ja aikaisiin herätyksiin. Zazam.. unelmani haihtui kokonaan.

Huomenna ajattelin kuitenkin lähteä piipahtamaan kaupungissa, ja tsekkailla mitä kaikkea ihanaa on tullut alennusmyynteihin. Osaan vaan jo kuvitella miltä H&M näyttää näin alennusmyyntien aikaan, sillä jokavuosi siellä olen käynyt näihin aikoihin ja tavaraa on ollut vaikka kaikille jakaa. Eniten odotan ehkä kuitenkin Glitterin, ja BikBokin alennusmyyntejä. H&M käyminen tähän aikaan on jotenkin niin turhauttavaa, kun koko kauppa on sikinsokin alennusvaatteiden vallassa, eikä siellä ole silloin edes mitään järjestystä tavaroille.



 Ajattelin vedellä viimesen lomapäivän aika rennolla meiningillä ( ihan kun en olis tehny niin joka päivä lomalla), ja katsoa Netflixistä pari jaksoa Valehtelevia Viettelijöitä, ja syödä hyvin :3 Tosiaankin, oon miettiny nyt tässä pari päivää mitä ihmettä kerron lomastani koulussa muille, sillä en ole tehnyt lomalla yhtään mitään muuta kun ollut kavereiden kanssa, ja kotona lähinnä tuijotellut telkkaria tai Netflixiä. Mulle Joululoma on aina ollu kaikista rauhallisin, ja epä-aktiviteettisin loma, jollon vaan haluan rentoutua ja viettää aikaa viltin alla kattoen juuri telkkaria. Jotenkin on kuitenkin tullut näyttäydyttyä ulkonakin, ettei koko loma ole ollut vaan sisällä olemista, ja herkkujen syöntiä. Loman jälkeen tosin paluu arkeen, joten valmistaudun nyt siihen näin.




Oon myös edistynyt lukemisessa, ja tuota kirjaa on ollut tosi mukava lukea. Monista kirjoista, myös tämä on niitä joita ei yksinkertaisesti voi lopettaa kesken kaiken, vaan pitää saada luettua aina yksi luku. Kirja on tähän mennessä osottautunut mulle täydeksi yllätykseksi, sillä luulin tätä hieman erillaisemmaksi. Elokuvan olen tottakai tästä nähnyt, niin oli kyllä ihan mukava saada luettuakin tätä niin huomaa sitten leffan ja kirjan erot.

Melkein ihan unohtu taas tässä mainita asiasta, uudistin blogin ulkoasun kokonaan, ja toivon että tämä nyt mielyttää itteenikin pidemmän aikaa, sillä sain jonkin aikaa puuhailla tän parissa saadakseni haluamani asetukset juuri kohdalleen. Nyt kuitenkin, yritän bongata upeita alelöytöjä, ja muuta mukavaa kaupungilta =)

♥-kiia

3.1.2015

TB-2014



 1. Sain vuonna 2014 uusia ystäviä, ja tuttuja.
 2. Opin uusia taitoja, osaan laittaa erillaisia ruokia ja olen enemmän optimistinen.
 3. Sain seurata taas oman ja ystävieni pikku sisarusten kehitystä, ja olla siinä jollain tavalla mukana.


  4. Tein ensimmäiset Hämeenlinnan reissuni 2 kertaa vuoden sisällä.
  5. Ryhdyin syömään terveellisemmin, vaikkei vielä ihan huipulla ollakkaan.
  6. Vietin enemmän aikaa perheeni kanssa, ja olin huomattavasti enemmän ulkona.
  7. Onnistuin hillitsemään rahankäyttöäni, ja säästin muutamia kymppejä. Enemmän kuin vuonna 2013.
  8. Olen pitänyt tätä blogia jo kohta 2 vuotta, ja vielä innostusta riittää



 
 9. Koin unohtumattoman 1kk reissun ulkomailla.
10. Vahvistuin ihmisenä, niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
11. Otin irti arjesta kaikki pienet mukavat asiat, ja nautin viikonlopuista ja lomista täysillä.
12. Opin päästämään myös menneestä irti, ja katsomaan kohti tulevaisuuden valoa.



13. Joskus läheisen on parempi antaa mennä taivaaseen, kun jättää maailmaan tuskien kanssa.
14. Vietin ihanan joulun, ja sain paljon lahjoja.
15. Kauan mietittyäni, rupesin käymään omien harjoitusteni lisäksi kuntosalilla.
16. Opin omassa lajissani paljon uutta, ja sain tietää pääseväni jakamaan oppejani muille voimistelijoille.

Vuosi 2014, ei ollut paras vuosi, mutta vuosi kuitenkin täynnä kivojakin muistoja.

Tehdään tästä vuodesta vielä parempi,

♥-kiia