12.12.2014

Oma haavejouluni

Heissan,

 Tällä kertaa keräsin kuvia Pinterestistä, ja kokosin 4 kuvasarjan meidän tyypillistä joulua kuvastavia kuvia. Sen lisäks että nää jotenkin kuvastaa meidän perheen joulua, nää on myös mulle tärkeitä asioita joulussa. Miun haavejoulu ( joka on toteutunu joka vuosi) on tällänen :)

 Koristeet.
Joulun fiilikseen ja odotukseen kuuluu sen mukaiset koristeet. Itse olen kova koristelemaan huonettani, ja sisustan sen yleensä jouluisaksi. Joulua ei voi olla ilman koristeita. Ei ainakaan mun maailmassa.

 Ruoka.
Jouluun kuuluu ruoka, ei mikätahansa ruoka vaan kaikenlaista sorttia. Kinkut, herkut, pikkusuolaset.. joulu on aika lihoa ja uudenvuoden jälkeen on aika laihduttaa. Ruoka on oleellista joulun vietossa ja itse jouluruoista tykkään! c:
 Lahjat.
Joulu on ilon, mutta myös antamisen & saamisen aikaa. Joululahjat kuuluu jouluun mutta eivät kuitenkaan ole tärkein asia joulussa. Itse olen todella huono omista kätösistäni, joten yleensä kerään vain kaupasta valmiita lahjapakkauksia ja paketoin itse lahjat.


Joulukuusi.
Joulukuusi kuuluu myös ehkä joidenkin mielestä koristeluun, mutta mun mielestä joulukuusi on ihan oma elementtinsä. Rakastan kuusen tuoksua, koristelua ja sitä mitä iloa se meidänkin perheeseen tuo. Jouluun kuuluu myös ehdottomasti joulukuusi!

- kaiken tämän lisäksi tarvitaan hyvä fiilis, koko suku paikalle ja joulumusiikkia! :)

♥-kiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti