1.5.2015

1.May

Heippa,

Blogin puolella on ollu tosi hiljasta, ja syynä tällä kertaa on ollut se että en oo mitenkään saanut ladattua kuvia mun koneelle. Nyt kuitenkin sain senkin homman tehtyä, ja järjestin itselleni kokeisiin luvusta sellasen 30 minuutin tauon ( nimim. 3 koetta ensviikolla) että saisin jotain kirjotusta värkättyä tännekkin. Kuvat on kuluneelta viikolta kaikki :--)




Maanantaina multa loppu koulu jo poikkeuksellisesti kello 14 ja päätettiin mummin kanssa lähtee sitten tsekkaamaan uudistunut Jokiasema paikan päälle. Olihan toi paikka jonkun verran muuttunut. Saatiin samalla munkkikahvit joltain valitulta kansanedustajalta joka oli päässyt eduskuntaan. Muuten tän viikon aikana en oikeastaan oo muualla käynytkään paitsi tietty harkoissa. Voitettiin myös viime viikonloppuna Jyväskylän kisoissa pronssia, eli hyvillä fiiliksillä oon ollu kyllä jo jonkun aikaa :--) Oon tosi kilpailuhenkinen, joten mulle oli iso voitto päästä edes 3 sijalle ( vaikka tietenkin 1 sija olisi aina paras ;) ) sillä sillon mulle valkeni täysin, että ollaanhan me pärjätty niissä kisoissa tosi hyvin kun palkinnoille päästiin.
 

 Keskiviikkona olin Roosan kanssa pitkästäaikaa, ja saatiin maistella Roosan äitin tekemiä munkkeja ja simaa. Itse en välitä yhtään simasta, joten söin vaan munkkii ja pari patongin palasta. Myös meidän äiti oli tehny tosi hyviä munkkeja, ja tällä viikolla oon tosi monessa eri osoitteessa saanutkin vähän vapun munkkitankkausta :D



Viime Sunnuntaina käytiin äidin kanssa kattelemassa mulle mahdollista rippijuhla paikkaa, ja suunniteltiin vähän mitä tehdään ym... tilattiin mekko Maanantaina Bubbleroomista ( siitä lisää myöhemmin ) ja enää olis kutsut värkkäämättä. 
Eilen tein sitten extempore päätöksen , ja mun tylsä Torstai-ilta ( jollon kaikki oli juhlimassa vappua) vaihtuikin mukavaks Torstai-illaks ja lähdin kaupunkiin viettämään kavereitten kanssa aikaa. Tykkään suunnitella asioita valmiiks, mutta myös nää äkkipäätökset on tosi mukavia, sillä hetkessä muuttuu suunnitelmat ja yleensä sulle tulee aika kivaaki näiden suunnitelmien takia. Vietin mun vapun siis Johannan ja Josefiinan kanssa kaupungissa, ja sitte vielä  menin Josefiinalle yöks sillä olin liian laiska lähtemään yöllä kotiin.

☻-kiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti