13.5.2015

Suomen suosituin saippuasarja...

Tän postauksen idea tuli mulle ihan puskista, mutta koska aina itse valittelen ystävilleni ja myös itsekseni, miten osaamattomia ja typeriä ihmisiä palkataan meidän Suomalaisten suosituimpaan saippuasarjaan Salattuihin Elämiin. Salkkareissa on vuosien varrella ollut todella tärkeitä hahmoja ja näyttelijöitä, jotka oikeasti osaavat näytellä. Kuitenkin vuosien saatossa näitä hyviä näyttelijöitä, hahmoja ja tärkeitä on lähtenyt. Tilalle me ollaan saatu tylsiä ja turhia hahmoja, ja huonoja näyttelijöitä.
Tän kirjotuksen ideana ei ollut missään vaiheessa rueta dissamaan ketään, ja arvostelemaan ketään osaako se näytellä tai muuta vastaavaa. Itse haluan vain kuitenkin jakaa muutaman ajatuksen sarjasta blogini puolelle.

Itse en koskaan ole saanut sitä selville, mikä mua tässä sarjassa oikein koukuttaa. Pohdiskeltuani päädyin kuitenkin vastaukseen, hahmot ja juoni. Sarjan juoni on ollut aina mun mielestä hyvä ja mielenkiintoinen, vaikkakin todella epärealistinen joissain kohdissa. Mulle ei koskaan ole ollut sen isompi juttu, jos joku hahmo josta itse en pitänyt siirtyi sarjasta pois. Iso tikki oli kuitenkin, kun mun lempparihahmo Isabella Holm lähti salkkareista. Sillon aattelin, että okei, onneks Heidi on vielä mukana. Sitten kun Isabellan tilalle ruettiin iskemään uutta aivan turhaa hahmoa ja kainelisäksi ärsyttävää, ( esimerkiksi Marianna), alkoi mulla jo vähän kiehumaan. Sen jälkeen kun Heidi lähti, mun salkkareiden kattominen on ollut todella satunnaista. Itseltäni on voinut jäädä jopa 2 viikon jaksot katsomatta, enkä niitä ole kyllä jälkikäteen katsonutkaan. Hahmot ei nappaa yhtään, omat henkilökohtaiset vihahahmot ärsyttää mua sarjassa jo niin paljon, etten vaan kestä katsoa. Toki isompi, ja realistisempi syy vielä tähän on mun ajanpuutekkin.

Kun hahmoista olen nalkuttanut, oon vaan itse ruennut miettimään, että ehkä kyseistä sarjaa on jo tehty liian pitkään. Se on selvästi näkyvää, että tuottajilla ja käsikirjoittajilla alkaa olla ideat lopussa, sillä samanlaisia juonikuvioita on nähty melkein joka vuosi- tietenkin vain aina vähän muokattuna. Mitään uutta, ei viimeisen 2 vuoden aikana ole tullut. Sen verran olen tässä sarjassa vielä kiinni, että kattelen sitä joskus ja luen jokaviikkoset juonipaljastukset, eli vaikka multa 2 viikolta jäisikin jokainen jakso väliin, niin tiedän missä mennään. Päätin tässä kuitenkin hiljaittain, että Syksyllä lopetan kyseisen sarjan katsomisen. Mistä tää sitten johtuu, ihan siitä, että sarjaan on palkattu Suomen ärsyttävin, osaamattomin, turhin, ja kaikista huomiohakusin julkisuudenhenkilö. Toinen syy sitten on, että kun tää sarja loppuu 2018, niin ei mulla ole enää niin isot vierotusoireet sarjasta sitten.

- tällä kertaa oli vähän syvällisempää, omaa mielipidettä. Heti kun saan kuvat ladattua koneelle, kirjottelen äitienpäivästä ja viimeviikosta.

♥-kiia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti